farmhouse
Jul 8, 2016 10:28:40 GMT
- bones (Jul 8, 2016 10:28:40 GMT)
Farmhouse
Kun pandemia alkoi, päätti Marilyn Smith niminen yksinäinen leskirouva pistää oman turvapaikkansa pystyyn. Iso vanha maatilarakennus tarjosi aluksi suojaa satunnaisille matkamiehille, mutta ajan kanssa suurille tiluksille jäi väkeä asumaan. Ajan myötä porukka vain lisääntyi, ja rauhanomainen yhteiselo on jatkunut niin pitkään kuin pandemia on kuihduttanut maita ja mantuja. Jokaisella asukkaalla on oma tehtävänsä jolla kantaa kortensa kekoon - vartiointi, viljelmien hoitaminen, ruoanlaitto, metsästys, siivoaminen... Farmhousessa kaikki tuntuu toimivan, mutta onko maatilan rauhanomainen asukasporukka välillä hieman liiankin sinisilmäistä sakkia? Kuka tahansa ohikulkija pääsee osaksi Farmhousen huolenpitoa, ja on enää vain ajan kysymys koska se muuttuu laukaukseksi omaan nilkkaan. Tähän asti kaikki on kuitenkin sujunut hyvin ja satunnaiset vierailijat ovat olleet erittäin kiitollisia saamastaan ruoasta, yösijasta ja haavojen paikkailusta. Jokaiselle vierailijalle tarjotaan myös mahdollisuutta jäädä pysyvästi Farmhousen suureen perheeseen, kunhan henkilö vain osoittaa edes pientä yhteistyöhalukkuutta.
Suuri valkoinen päärakennus kattaa alleen kellarin lisäksi kaksi kerrosta. Kellari toimii puhtaasti elintarvikkeiden ja aseiden säilytyspaikkana, vaikkakin kellarista löytyy myös muutama lepohuone hätätilanteen varalle. Lattialuukulla suljettu kellari kun on paras suojapaikka jos kulkijalauma pääsisi pihapiiriin - äänet hädin tuskin kantautuvat kellarista pihalle, eikä kulkijoiden pääseminen maan alle ole helppoa. Maatilan suojattuun pihapiiriin kuuluu myös kaksi muuta erillistä rakennusta. Toinen niistä toimii autojen, työkalujen ja erinäisten tavaroiden säilytystilana, toinen on eläinten suojapaikka. Maatilalta löytyy kaksi hevosta, lehmä, sekä kourallinen kanoja. Kivenheiton päässä maatilan pihapiiristä löytyy suuret viljelmät jossa kasvatetaan kaikenlaista mahdollista ravintoa turvaamaan mahdollisimman monipuolinen ja riittävä ravinto. Metsästäjien tuomaa panosta ei kuitenkaan sovi unohtaa.
Marilyn Smith, Farmhousen johtaja ja omistaja. NPC hahmo, kaikkien pelattavissa. Hahmoa ei saa tapatuttaa.
J O H T A J A - Marilyn Smith
P Ä Ä M A J A - Suuri maatila ja sen tilukset, Farmriverin maaseutu
M A I N E - Erittäin positiivinen, turvapaikan ja avun tarjoaja
V I N K K E J Ä H A H M O L U O N T I I N
• Millaista asemaa hahmosi kantaa Farmhousessa? Miten hän kantaa kortensa kekoon jokapäiväisissä askareissa?
• Miten hahmosi suhtautuu Farmhousen johtajan Marilynin avoimeen asenteeseen vierailijoita kohtaan? Onko hahmosi mielestä jaloa auttaa jokaista ohikulkijaa, vai silkkaa typeryyttä mikä tulee vielä kostautumaan ja pahasti?
• ...vai onko sinun hahmosi juonittelemassa Farmhousen päänmenoksi?