♦Säästää ankaralla itsehillinnällä tupakkaa
♦Suosikkiväri musta, värin puute
♦Ennen kaaosta nautti salaa klassisesta musiikista
♦25v. ja aseistettu
♦Puhuu unissaan
♦Hamstraa tavaraa retkireppuunsa
♦Kirjailija

Elämä jakoi tälle miehelle sisäisen kärsimyksen kortit. Christine synnytti pojan Torontossa. Kolme vuotta elettyään Cleigin isä Martti Öysti lähti lätkimään ja jätti kylmästi taakseen ainoan poikansa. Lopulta Cleig asui yksin tunnekylmän äitinsä Christinen kanssa puhtaasti syrjäseudulla. Äiti jaksoi muistuttaa, ettei koskaan halunnut synnyttää lasta, että Cleig oli ollut silkka vahinko ja hengittäessäänkin epätoivottu. Fyysisen sijaan väkivalta oli henkistä. Lapsi ei koskaan saanut tuntea äidinrakkautta ja ilman leikkitovereita sairastui lopulta masennukseen. Christinen veli Christopher sai vihiä heidän olinpaikastaan ja mies kiikutti Cleigin luokseen asumaan ja samalla hoitoon. Hän sai miehen mallia ja paikkasi elämänsä eristäytynyttä tragediaa. Hän uppoutui kirjoittamisen maailmaan ja voitti useita kirjoituskilpailuja. Lopulta Cleig sai julkaistua halpaa kioskikirjallisuutta. Silti arvottomuuden tunne nosti rumaa päätään.

25-vuotiaana Cleig lähti mitään sanomatta Chrisin luota, sillä häntä hävetti asua miehen siivellä. Juuri silloin kaaos iski, eikä hän enää kääntynyt takaisin. Mies vaelsi yksin kohti tuntematonta mukanaan erityisesti kirjoitusvälineet ja pitkävartinen leka. Sirpin hän löysi matkan varrella. Mies on kova hamstraamaan tavaraa ja kaikkea pois heitettyä pullonkorkkeja myöten. Miehen retkireppu pullottaa täynnä epäilyttäviä ja toivottoman turhia tavaroita. Cleigin suurin unelma oli tulla paremmin kansan tietoisuuteen kirjailijana, ja hän edelleen jaksaa muistuttaa siitä kuka hän on.

Cleig Öysti on pohjimmiltaan varautunut ja hiukan sulkeutunut omiin maailmoihinsa. Kun hän pääsee kosketuksiin oman kirjoitusmateriaalinsa kanssa, hän innostuu rupattelemaan kenelle tahansa. Joku saattaa tunnistaa hänet sukunimen perusteella tai teoksesta Kuin varas yössä. Mies kirjoitti murhamysteereitä, kaikkea mikä myi. Kirjoittaminen oli miehelle pelastusengas, joka piti hänet järjissään. Yhä harvemmin hän jaksaa tarttua kynään. Pandemian iskettyä oli kuitenkin aika laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja pitää tarinat enimmäkseen pään sisällä. Välillä Cleig löytää täysin uusia puolia itsestään. Kulkijoiden keskuudessa mies sepittää päänsä sisällä tarinaa, jonka sankari hän itse on. Usein hän puhuu itsekseen niitä listiessään.
________________________________________________________________________________________

Ennen pandemiaa hän vietti usein leijonanosan ajastaan satunnaisten moi-tuttujen kanssa kantabaarissa. Hänen on vaikea luoda ystävyyssuhteita. Juotuaan hän on kuin toinen ihminen, seurallisempi ja tuttavallisempi. Useimmiten Cleig kilahtaa, jos joku ottaa esille hänen sukunimensä tai taustansa. Miehellä on heikko kohta; vanhemmat kummittelevat hänen mielessään ja siten hän on sisäisesti edelleen turvaton. Mies ripustautuu tapoihin; (ennen kaaosta kyseessä oli aina tee) nykyisin mitä tahansa juotavaa kahdeltatoista ja tupakkahetki kuudelta illalla. Miehellä on pieni rannekello, josta hän vilkuilee ajankulkua. Hän kanavoi vihansa, pelkonsa ja suojattua elämää vietetyt vaiheensa suoraan toimintaan. Hän heittäytyy selviytymiseen täysillä ja löysi itsestään synkemmän ja suoranaisesti epävakaan puolen aseistuksineen.

Hän on ehkä ollut hauras, mutta nyt määrätietoinen ja vähän vinksahtanut. Usein hän nauraa ääneen ympäröivän maailman kaaokselle. Purkaa vihaansa estotta kaikkiin, jotka näyttävät edes etäisesti hänen äidiltään. Kolme kuukautta pandemian alkamisen jälkeen Cleig sai tarpeekseen yksin olemisesta ja päätti tehdä asialle jotakin. Ajoittain hän halusi kuitenkin musertaa jokaisen kusipään joka vastaan tuli. Hän oli menettänyt toivonsa kaiken suhteen. Joukossa olisi voimaa, yksin hän olisi yhtä tyhjän kanssa. Cleig tunsi itsensä tavattomat yksinäiseksi.

Cleigillä on korpinmustaksi värjätyt kerrassaan ohuet hiukset. Ne ovat pitkät ja veltosti roikkuvat, koska mies ei ole koskaan kiinnittänyt huomiota niiden kuntoon. Yllään hänellä on useimmiten musta napitettava kauluspaita, musta keinonahkatakki ja tiukat farkut. Hän pitää aina kauhtunutta lippistä päässään ja niitä hänellä on useampia vaihtovaatteiden ohessa. Housuissa roikkuu usein reteästi ketju, kuin siihen unohtuneena. Farkuissa komeilee leveäsolkinen koristeellinen vyö. Kaulassa miehellä roikkuu yhtä sun toista fiiliksen mukaan. Joko äidiltä saatu pyöreä "onnen"riipus, tai sitten joku satunnainen rihkamakoru. Hänellä on nenälävistys ja siinä rengaskoru, ruskeat silmät ja symmetriset kasvot. Pituutta 175 cm. Hän on aina ollut normaalipainoinen, tosin ahkera vaeltaminen paikasta toiseen ja liian vähäinen syöminen ovat tehneet muutoksia miehen kehoon ja ryhtiin. Mies kävelee vanhat, kärsineet lenkkarit jaloissaan.